Urheiluseurat ja yhdistykset toimivat hektisissä ja moniopuolisissa ympäristöissä. Me ollemme tehneet useiden eri seurojen ja joukkueiden kanssa yhteistyötä. Seuratoiminnan ja painotoiminnan yhteistyön laadulla on merkitystä. Me autamme ja opastamme asiakkaita, kun he tarvitsevat esimerkiksi neuvoja mainospaikkojen myyntiin verryttelyasuissa. Niin kuin yritystoiminnan yhteistyössä niin myös seuratoiminnankin yhteistyössä keskittämisellä pystytään säästään. Ajalliset säästöt toteutuvat nopeampina toimitusaikoina.

| Janne, joukkueenjohtaja | "Harrastushommissa ei ole koskaan liikaa aikaa, ja siksi pyrin aina yksinkertaistamaan asioita. Painotalojen kanssa olen asioinut jo 4 vuotta tekstiilipainatuksissa." |
| Tarmo, seuran puheenjohtaja | "Seuran toiminnan konkarina olen ollut tekemisissä useiden painotalojen kanssa. Painotalojen kanssa olen ollut vasta 2 vuotta, mutta kokemusten perusteella en vaihtaisi muuhun. Täältä saan kaikki palvelut oli kyse sitten kentän laitamainoksista tai tekstiilipainatuksista." |